Suomalainen kitarakirja – Lauri Schreck
29,90 € (ALV 14)
Kitaransoitto on yksi parhaista musiikkiharrastuksista. Olitpa sitten nuorempi tai varttuneempi, ihan polkusi alussa tai jo kokenut tiluttelija, kitaraan on aina helppo tarttua, ja se tarjoaa sinulle huikeasti riemua sekä yksin että yhdessä muiden kanssa musiikkia tehdessä.Lisäksi se tietenkin takaa sinulle järkähtämättömän katu-uskottavuuden, olipa yleisönäsi sitten täpötäysi Olympiastadion, rippileirin nuotiopiiri tai kultahääpäiväänsä viettävät isovanhemmat. Suomalainen kitarakirja on kotimaisin voimin toteutettu, lähes kaiken kattava kitaransoittokirja. Sen kanssa pääset vauhtiin hetkessä. Kirja sisältää ennen kaikkea melkoisen määrän esimerkkejä oikeista biiseistä, joiden kautta soittotekniikoissa ja musiikillisessa ajattelussa edetään. Tekniikan osalta kirja saatteleekin sinut varsin pitkälle ja siten avaa ovia moneen suuntaan. Teoriasta voi olla hyötyä, mutta kirja osoittaa vedenpitävästi, että kaiken ei tarvitse lähteä siitä. Olennaista on, että soittoharrastus ei pilaa soittamisen riemua. Tervetuloa mukaan!
1 varastossa
Liittyvät tuotteet
Viimeksi katsomasi tuotteet
-
17 Grands Exercises Jour. de Mecanisme
35,00 € (ALV 14)Varastossa
Osta -
AKG K121 kuulokkeet
79,00 €Kysy saatavuus
Lue lisää -
Alpine Muffy lasten kuulosuojaimet, Pinkki
28,90 €Kysy saatavuus
Lue lisää -
Angel AX25N2 kellopeli sininen
49,50 €Kysy saatavuus
Lue lisää -
D’Addario EJ45 Pro Arte klassisen kielet
13,90 €Varastossa
Osta -
Hits of Elvis Presley vol.1 Karaoke CD-G
Ale! Alkuperäinen hinta oli: 19,90 €.9,90 €Nykyinen hinta on: 9,90 €.Varastossa
Osta -
Karaoke DVD, Cover Kotikaraoke Vol.5 – Mennään Naimisiin
19,99 €Varastossa
Osta -
Pianoetydejä 2
20,90 € (ALV 14)Kysy saatavuus
Lue lisää
Arviot
Arvosteluja ei vielä ole